tiistai 22. kesäkuuta 2010

Sähköisen liiketoiminnan tulevaisuus matkailualalla

"Pohdi sähköisen liiketoiminnan tulevaisuutta suomalaisissa matkailun, vapaa-ajan ja elämystuotannon yrityksissä" lukee tämän kertaisen opintotehtävän ohjeistuksessa. No, sitten pohditaan...

Kilpailutilanteen muutos
Radikaalein muutos matkailualan kilpailutilanteessa viime vuosina on ollut internet, joka on ujuttanut lonkeronsa kaikkialle. "Jos et löydy Googlesta, et ole olemassa" on raakaa faktaa tänä päivänä Suomessa ja monessa muussakin googlettuneessa maassa. Kilpailu on kovaa, hintavertailu helppoa ja asiakaspalaute julkista. Netti ei tulevaisuudessakaan toimi itsestään vaan tarvitaan lisää osaamista eli lisäresursseja, brutaalisti sanoen rahallista panostusta vaikka harha "netin ilmaisuudesta" yhä elääkin voimakkaana. Suurimman hypen jälkeen netistä ehkä tulee "vain" yksi kanava muiden myynti- ja markkinointikanavien joukossa. Tai sitten ei, kukapa olisi 10 vuotta sitten osannut ennustaa nykytilanteen?

Liiketoimintamallit ovat muuttuneet ja sähköisyys on tuonut ison palikan perinteisten liiketoimintamallien rinnalle viime vuosien aikana. Tämän muutoksen lopulliset tulokset näkyvät muutamien vuosien kuluttua.

Asiakas
Netti on matkailun tärkein myyntikanava luultavasti myös tulevaisuudessa, joten sitä pitää hoitaa ja vaalia. Asiakas saa helposti selville netistä myös kilpailijoiden tarjonnan ja odottaa kaiken tapahtuvan noin nanosekunnissa. Ostotapahtuman tulee olla luotettava, sujuva ja helppo. Ja tarjolla silloin kun asiakas on halukas ostamaan.

Tulevaisuutta ovat myös reaaliaikaiset videot eli livestreaming-lähetykset matkoilta asiakaspalautteena mielipidepalstoilla. Siten palautteesta tulee objektiivisempi sen lukijoille/katselijoille. Matkapäätös on kuitenkin aina subjektiivinen. Puhdasta mainontaa, kuten bannereita ja pop up:eja pidetään jo nyt häiritsevinä ja liioittelevan positiivisina, kasvava trendi uskoisin. Muiden asiakkaiden kokemukset painavat enemmän kuin kauniit mainoslauseet ja -kuvat.

Pitää siis olla hyvä tuote oikealle kohderyhmälle, hyvin markkinoituna ja helposti ostettavana, oikeaan hintaan. Asiakkaita ja tarpeita on aina joka lähtöön enkä usko, että perinteisiä matkatoimistoja kuopataan kokonaan. Matkatoimiston kautta ostettu matka voi olla helpompi ja nopeampi jopa halvempi, kun tarvitaan monimutkaisia lentoreitityksiä, viisumeita tai muita mukavuuksia.

Markkinointi muuttuu?
Uskoisin, että markkinoinnin perusteet säilyvät ennallaan, vain kanavat ja keinot kehittyvät. 3D -televisiot ja -tietokoneet ovat jo nyt markkinoilla. Liikkuva kuva ja ääni mahdollistavat jatkossa yhä enemmän virtuaalielämyksiä, mutta myös vähentävät matkustusta liikematkapuolella (esim. videokonferenssit).

Sähköisyys nopeuttaa tiedonjakelua ja reagointinopeutta. Segmentointi ja oikea ajoitus ovat äärimmäisen tärkeitä mediassa, jota asiakas käyttää oman motivaationsa perusteella. Markkinoinnin tärkeä tehtävä onkin ohjata asiakas oikealle sivustolle, niin hakukoneiden kuin mainosten kautta.

Kun opitaan lisää
Matkailualalla olisi tärkeää olla mukana sähköisessä maailmassa. Toistaiseksi Suomesta löytyy vielä vino pino vastarannan kiiskiä, jotka täyttelevät epämääräisiä exceleitä ja pitävät sähköpostia turhana hömpötyksenä. Nuoremmat sukupolvet elävät netissä, joten sähköinen työympäristö lienee automaattisesti helpompi sisäistää. Sähköisen liiketoiminnan opiskelu on tärkeää, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään ja sähköinen liiketoiminta kehittyy päätä huimaavalla vauhdilla. Tulevaisuuden matkailuopinnot sisältävätkin (toivottavasti) reippaan annoksen sähköistä maailmaa.

Kun oppia tulee lisää, osataan varmasti helpommin valita juuri ne oikeat sähköiset kanavat, joissa ollaan mukana. Internetin lisäksi tarvitaan ehkä mobiilipalveluja, jotka ovat vähitellen yleistymässä. Tulevaisuuden menestyksen avaimet ovatkin uusien asioiden opiskelu, omaksuminen ja hyödyntäminen oikealla tavalla yrityksen e-strategiassa.
blog comments powered by Disqus
Web Analytics